Muistelmia ja muuta kerrontaa

Taas on mennyt tovi, että en ole päivittänyt blogiani, vaikka kirjoja on kyllä tullut muutama luettua. Tässä siis hiukan päivitystä luetuista teoksista.

Jaana Laamanen ”Paremmat vuodet ovat edessäpäin – Helmin ja Kirstin Lotta-muistoja” (Moreeni 2010). Teos on mielenkiintoinen kokonaisuus kahden Lotan ja heidän läheistensä sotamuistoja. Kirjassa on mukana myös tiivistelmä Lotta Svärd –järjestön historiaa sekä hiukan sodan faktatietoa tarinoiden tueksi.

Teos on paikoitellen hiukan sekava, mikä aiheuttaa sen, että tarinassa on pakko palata hiukan taaksepäin, jotta oivaltaa mistä on kyse. Toki tuollainen ”sekavuus” kuuluukin muisteluiden luonteeseen; kertomukset hypähtelevät aiheesta toiseen ja yhdestä muistosta uuteen. Olisin kuitenkin kaivannut hiukan johdonmukaisempaa otetta teoksen toteuttamisessa, etenkin faktaosuuksiin. Viimekädessä kirjoittaja, henkilö, joka purkaa kertomukset paperille, on vastuussa siitä, kuinka johdonmukainen teoksesta tulee. Etenkin jälkimmäisessä Lotta-muistelussa marssitetaan esille sellainen joukko sekä ihmisiä että paikannimiä, ettei ole mikään ihme, jos lukijan ote herpaantuu.

Lukemisnautintoa omalta kohdaltani haittasi kuitenkin eniten muistelijoiden käyttämä murre. Toki puhutun murteen säilyttäminen tekstissä antaa enemmän uskottavuutta asiaan, kuin jos tekstiä on muokattu puhekieleen, mutta jos murre on lukijalle vähänkään vieras, niin lukemisesta tulee vähemmän sujuvaa.

Kaiken kaikkiaan teos on kuitenkin mielenkiintoinen lisä kaikkiin julkaistuihin sota-aiheisiin teoksiin. Itseäni ainakin kiinnostaa kaikki mahdolliset sotaan liittyvät muistelut.

 

Simo Ralli ”Raapaasuja” (Like Kustannus Oy 2014) on kokoelmateos Rallin kirjoituksista, mitkä on julkaistu Ilkassa ja Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteessä. Tämä on kolmas Rallin teos, ja kaikki ne olen nyt lukenut. Kertomukset ovat mielenkiintoisesti ryhmitelty kuukausien mukaan, ja joka kuukauden alussa on johdatus kyseiseen lukuun, missä tiivistetään luvun sisältämä aihemaailma. Kirjoitukset ovat oivaltavia, hyvin kirjoitettuja ja tavallaan pakinanomaisia.

Edellisen teoksen kohdalla kritisoin murretta, mutta tässä en. Ralli on käyttänyt pääosin puhekieltä kirjoituksissaan, mutta mukana on myös etelä-pohjanmaan murretta. Vaikka en olekaan pohjalainen, olen jostain syystä aina pitänyt etelä-pohjanmaan murteesta, ja tähän kirjaan olisin kaivannut sitä vielä lisää. Kertomukset tuovat esille elämää Etelä-Pohjanmaan maaseudulla ja vuoden kiertoa maatalouden näkökulmasta. Samalla kuitenkin kuvataan yleisemmin suomalaista yhteiskuntaa ja sivutaan hiukan koko maailmankin ongelmia. Todella miellyttävä lukukokemus, kannattaa lukea.

Seuraavaksi luin kirjan ”Tauno Palo – Käsi sydämellä” toimittanut Aino Räty-Hämäläinen (Tammi 1969). Tämän kattavan kuvauksen Tauno Palon elämästä ja urasta Räty-Hämäläinen on tehnyt yhteistyössä Palon kanssa. Kirjassa edetään Palon synnyin kulmilta Hämeenlinnan Myllymäeltä Helsinkiin teatterin ja elokuvien maailmaan. Kirja on sujuvaa luettavaa, ja koska Palo on itse ollut sitä tekemässä, myös totuuden mukainen. Toki hän itsekin kirjassa toteaa, että muistikuvat voivat pettää. Kirjassa ei vain luetella Palon teatteri- ja elokuva töitä, vaan valotetaan Palon perhe-elämää laajemminkin, niin lapsuusperheen, kuin omien perheidenkin. Teos on hyvin kirjoitettu kokonaisuus Tauno Palosta.

Sitten oli vuorossa Martti Turtolan ”Mannerheimin ristiriitainen upseeri – eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta” (WSOY 2012). Paasonen oli suomalaisen isän ja unkarilaisen äidin erittäin kielitaitoinen poika, joka teki näyttävän uran päämajan tiedustelupäällikkönä. Hän oli myös Mannerheimin luotettu avustaja. Paasonen oli kielitaitonsa ansiosta kosmopoliitti, joka organisoi maan rajojen ulkopuolelle asti ulottuvaa tiedustelua. Sodan jälkeen Paasonen oli mukana Stella Polaris –operaatiossa, ja Suomesta hän muutti syksyllä 1944, koskaan tänne palaamatta. Tosin hänet on haudattu Helsinkiin. Paasonen toimi yli 10 vuotta Yhdysvaltain tiedustelupalvelussa. Suomen lisäksi hän asui mm. Espanjassa, Sveitsissä ja Länsi-Saksassa, kunnes jäi eläkkeelle 1963 ja muutti asumaan Philadelphiaan. Itselleni tämä Paasonen oli ”uusi tuttavuus”, en ainakaan muista, että olisin hänen nimeensä isommin missään törmännyt. Teksti on sujuvaa ja asiallista sekä asiantuntevaa, kuten Turtolan teoksissa yleensäkin.

Sitten ”tahkosin” läpi Paulo Coelhon teokset ”Pyhiinvaellus” (Bazar 2010) ja ”Valkyriat” (Bazar 2012). Pyhiinvaellus kertoo hänen matkastaan Santiago de Compostellaan ja Valkyriat kertoo matkasta Mojaven autiomaan halki. Pyhiinvaelluksessa kuvaillaan mitä omituisempia ”riittejä”, joita tehdään uskonnon voimalla ja uskonnon nimiin. Valkyriassa puhutaan enkeleille. En oikeasti käsitä, miksi näitä Coelhon teoksia haipataan niin jumalattomasti. En itse ainakaan ole vielä saanut näistä mitään ahaa-elämyksiä, ja olen näitä muutaman lukenut aiemminkin. Teksti ei ole huonoa, mutta aiheet ovat sellaisia diipa-daapaa, että hyvä, jos ne johonkin henkilöön uppoavat. Minuun eivät todellakaan.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 18 = 22