Depp, Thompson ja Rönkä

Tässä viimeisimmät lukemani teokset. Nyt ollaan sitten ajan tasalla, ja ei kun uutta kirjaa lukemaan.

Brian J. Robb ”Johnny Depp – Kapinallinen” (Minerva Kustannus Oy 2007). Vaikka tässä Depp elämänkerrassa on elokuvien osuudella vahva painotus, ei kirjassa syyllistytä pelkkään elokuvien luettelemiseen, vaan valotetaan niiden taustoja laajemminkin. Käydään läpi sitä, missä päin maailmaa elokuvia on filmattu ja kauanko filmaukset kestivät. Kirjaa lukiessa tulee vahvasti tunne, että Robb on tehnyt tämän kokoamalla aineistoa erilaisista haastatteluista ja lehtijutuista. Tuskin hän on kuitenkaan Deppiä haastatellut kirjaa varten. Kirjassa on myös vastanäyttelijöiden ja kollegoiden kommentteja ja luonnehdintoja Deppistä. Meille Depp-faneille tässä on paljon tuttuja asioita, mutta oli myös (ainakin minulle) uusia asioita. Mukaansa tempaavaa luettavaa, täytyy myöntää.

Kirja alkaa alusta, eli käydään läpi Deppin lapsuus ja nuoruus. Hänhän ei koskaan haaveillut tulevansa näyttelijäksi, vaan hän haaveili rockmuusikon urasta. Näyttelijäksi hän sattumalta ajautui, ja hyvä niin. Julkisuuteen hänet toi poliisisarja 21 Jump Street, mutta Depp koki, että sarja ei ollut sitä mitä hän olisi oikeasti halunnut näytellä, joten hän teki kaikkensa, jotta pääsisi eroon sarjasta. Cry Baby oli sitten se käännekohta, jolla hän pääsi irrottautumaan sarjasta. Kirjassa tuodaan myös esille Deppin tekemiä cameo- rooleja sekä pikkurooleja, joita ei välttämättä aina muisteta mainita hänen yhteydessään. Yksi näistä pikkurooleista on rooli Mika Kaurismäen elokuvassa LA Without A Map.

Elokuvien lomassa käydään läpi Deppin huume-, viina- ja hotellihuoneen särkemisseikkailut. Kirjassa kerrotaan myös hänen seurustelukuvionsa. Kirja on ilmestynyt alun alkaen 1995, ja sitä on päivitetty sekä 2004 että 2006. Kirjan viimeisin version on siis ilmestynyt aikana, jolloin Depp oli avoliitossa Vanessa Paradisin kanssa, ja eli tasapainoista perhe-elämää. Tästä perhe-elämästä on myös pilkahduksia kirjassa. Samoin tulee selväksi se, että hän on valmis puolustamaan rakkaitaan hinnalla millä hyvänsä.

Sitten oli vuorossa Hunter S. Thompson ”Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa” (Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2015). Täytyihän tässä yksi Thompsonin kirjakin lukea, kun tuo Depp niin miestä kehuu. Elokuvan olen nähnyt, ja elokuva oli aika ”skitso”, joten olin hiukan varauksellinen, josko pystyn tätä kirjaa edes lukemaan. Hyvin pystyin lukemaan. Teksti on sujuvaa ja tapahtumarikasta. Toki tässä läträtään huumeilla ja viinalla (joista molemmista Thompson oli tunnettu), mutta luettuna ei ole ihan niin ”skitsoa”, kuin elokuvassa. Täytyy vissiin katsoa tuo elokuva uudelleen, josko siinä sitten pysyisi paremmin kärryillä.

Hunterin alter ego toimittaja Raoul Duke lähtee asianajajansa kanssa jutuntekomatkalle Las Vegasiin Mint 400 ajoihin. Hankitaan auto ja auto täyteen viinaa ja huumeita, joiden voimin sitten ajellaan kohti määränpäätä. Määränpäässä jatketaan huumeiden ja viinan kanssa läträämistä, nähdään erilaisia hallusinaatioita ja tehdään kaikkea mahdollista järjetöntä. Asianajaja poistuu, mutta ilmoittaa jonkin ajan kuluttua uudesta haastattelu keikasta, huumeiden vastaiseen konferenssiin. Konferenssiin päädytään huumehöyryissä, ja sama meno jatkuu. Jutut eivät koskaan taitaneet kelvata toimeksiantajalle, mutta tulipahan reissattua toisten rahoilla. Tämä 1971 alun alkaen Rolling Stones -lehdessä ilmestynyt tarina, loi lopullisesti Thompsonin maineen gonzo –kirjailijana.

Tänään sain luetuksi Matti Röngän kirjan ”Eino” (Gummerus 2015). Kirja kertoo muistisairauden ensioireista kärsivästä Einosta, joka on sotaveteraani. Eino on joutunut sairaalaan, ja pojanpoika Joonas käy usein Einoa katsomassa. Joonas muuttaa Einon taloon siksi aikaa, kun Eino on sairaalassa. Talosta Joonas löytää vanhoja valokuvia, joiden avulla hän koittaa selvittää Einolta suvun historiaa. Eino on maatalon poika, joka on sodan jälkeen perustanut kuljetusfirman kotiseudulleen. Einon entinen sodanajan esimies värvää tämän heti sodan jälkeen vakoojareissulle Neuvostoliittoon, jossa Eino joutuu ammutuksi, mutta saa apua ja suojaa paikalliselta naiselta Nastilta. Nastin ja tämän pojan kanssa Einolla hurahtaa puolivuotta, ennen kuin hän pääsee palaamaan kotiinsa.

Kirjassa on tavallaan kolme eri tasoa; Joonaksen näkökulma nykyhetkestä, Einon nykyhetkessä kertoma ja Einon muistelut. Vaikka kaikkia omia asioitaan hän ei haluakaan perheensä tietävän, jotain hän silti suostuu matkanvarrella Joonakselle kertomaan. Einolla oli myös omat ongelmansa edes menneen vaimonsa kanssa, vaimo kun ei koskaan antanut miehelleen anteeksi tuota puolen vuoden reissua. Takana ovat myös konfliktit oman pojan kanssa, jotka juonsivat siitä, että poika koko ”poliittisen herätyksen” aikoinaan, ja alkoi aikakauden mukaan syyttämään isäänsä ja tämän ikäluokkaa sodasta ja sotaan lähdöstä. Toki vieläkin aikaan saadaan tarvittaessa väittelyä, mutta ei enää niin pahoja, etteikö niistä anteeksi pyytämällä selviäisi.

Olen aiemmin lukenut muutaman Röngän kirjan, joten tiesin odottaa hyvää tekstiä, ja nautinnollistahan tätä oli lukea. Suosittelen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

68 + = 75